Viimeinen sodan käynyt isojokinen kuntapäättäjä siunattiin lauantaina 3.9. Rintamalottana toiminut kunnallinen viranhaltija on edelleen keskuudessamme.
Pysähdyin ajattelemaan, montako sodassa ollutta valtuutettua toimi vielä vuoden 1973 jälkeen, jolloin aloitin valtuutettuna. Ulkomuistista päädyin noin viiteentoista, lisäksi muutama hallituksen jäsen.
He olivat edelleen aktiivisia ja ratkaisuissaan pyrkivät toimimaan kunnan parhaaksi.
Oikeastaan yllätyin, kun puoluepolitiikka ei juurikaan näkynyt ratkaisuissa alun henkilövalintojen jälkeen. Etenkin pienryhmillä olisi ollut mahdollista kosiskella esityksillään äänestäjiä. Tunnenkin suurta kunnioitusta näitä luottamushenkilöitä kohtaan, jotka eivät sortuneet esittämään sellaista, johon ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia.
3.9. siunattuun Viljo Kangasjärveen tutustuin syksyllä 1972. Suupohjan kuntapäättäjät rannikkoa myöten lähtivät monella linja-autolla Helsinkiin. Tarkoitus oli saada öljynjalostamo tai autotehdas. Niitä ei saatu, mutta olisiko matkasta ollut apua Kaskisten sellutehtaalle, en tiedä.
Isolta kirkolta kotiin lähtiessa, Viljo tuli autossa vieruskaveriksi ja suhtautui minuun kuin olisin olllut perillä kunnallisesta päätöksenteosta. Ehkä hän halusi minua hieman testata, olinhan tuleva valtuutettu. Hän saattoi myös tutkailla mikä on kuntoni kaupungissa vietetyn päivän jälkeen. Vielä siihen aikaan päivä pois kotoa laittoi monen kestävyyden koetukselle.
Sodassa miehet turvasivat maamme vapauden ja myöhemmin työllään olivat nostamassa maatamme maailman parhaimpien maiden joukkoon. Viljo Kangasjärvi kuului tämän joukon parhaimmistoon.
Antti Jaakkola