Olen kiukus, koska en voi ymmärtää, että Karijoen seurakunta katkaisi monikymmenvuotiset hyvät suhteet Suupohjan Sanomiin. Tässä kirjoituksessa olevat mielipiteet ovat minun, eivät Suupohjan Sanomien.
Seurakuntatoiminta-ilmoitukset, ennen sanottiin kirkolliset, ovat nyt Kauhajoen kauppiaiden mainoslehdessä. Arvostan ”kirkolliset” korkealle. Lukiessani lehdessä olevia tilaisuuksia ja toimintaa ne alkavat elämään mielessä. Sinne pitäisi päästä. En ajattele tarjouksia ja halpuutettuja. Ajattelen tuttuja ihmisiä, tapaamisia, keskusteluja, lauluja ja muuta ohjelmaa.
Toivoisin, että jälleen olisimme samalla sivulla naapuriemme Kristiinankaupungin ja Isojoen seurakuntien kanssa. Muutenkin heidän kanssaan pitäisi olla enemmän yhteistyötä. Ei kai kenenkään tarvitse kasvojaan menettää, jos vaihdetaan entiseen malliin?
On puolusteltu, että Suupohjan Seutu on kaikille ilmainen. Aikamoinen riesa se kumminkin on autottomalle, kun haluaisi lopettaa roskapostin vastaanottamisen. Sen poiskuljettamisessa on kova työ, mutta siinä menevät ne kirkollisetkin, jotka ovat minulle tärkeitä.
Kotimaa-lehdessä oli juttu kirkon uudistamisesta. Siinä luki, että tarvitaan seurakuntalaisia, jotka eivät kuulu johonkin, vaan myös toimivat. Mielestäni myös niiden, jotka johonkin luottamustoimeen kuuluvat pitäisi toimia. Ei heitä ainakaan kirkossa ja muissa tilaisuuksissa liiemmälti näy. Kaikkia tämä ei koske. Toki joukossa on hyvinkin toimivia.
Ei kukaan, jonka kanssa olen keskustellut, ole tyytyväinen tähän tilanteeseen. Karijoella ei ole köyhiä sanan täydessä merkityksessä, nuukia ja ahneita kyllä. Heidän pitäisi saada kaikki ilmaiseksi.
Ymmärrän muualta tulleita, joilla ei ole tunnesiteitä Suupohjan Sanomiin, mutta meillä täällä aina olleilla ja täältä muualle muuttaneilla on. Usein soitetaan ja kysytään vieläkö se ja se elää ja muuta. Kotiseuturakkaus elää. Voidaan ehkä toivoa myös paluumuuttoja, kun maailmalla on saatu ”kasvoillensa”, kuten eräs juoppo sanoi.
Kysytään eikö Karijoen seurakunnassa ole enää mitään, kun Suupohjan Sanomissa ei ole sieltä mitään.
Juttuja ei ole Suupohjan Seudussakaan, vai enkö ole huomannut.
Me vanhat emme pysy teknisen ajan kehityksessä mukana, emmekä me sota-ajan kokeneet enää kauan ole riesananne. Kymmenessä vuodessa olemme poissa. Jos joku on jäljellä, hän ei päivittäistä lehteä tarvitse. Koittakaa kestää!
En ole enää kiukus, mutta vedet silmissä.
Alli Uusitalo
Karijoki