Pohjanmaalle pusketaan kahta valtavaa merituulivoima-aluetta – Molemmissa piisaisi tehoa kuin Olkiluoto 3:ssa
Nyt myös Lupa- ja valvontavirasto selvittää Lumion toimintaa
Risikko puolsi Lumion arvonimeä, joka maksoi Kaskisille 4 800 euroa – "Uusien tietojen valossa harkitsisin erittäin tarkkaan"
2
Lumion käytös heijastui kotiin asti – Elina Virran puoliso kertoo, miten vaatteet, työmatkat ja poistumiset mietittiin etukäteen
Oikaisu: Markku Lumio ei ostanut itämaisia mattoja kaupungin piikkiin
Markku Lumion kohuissa toistuu sama kaava – Hän kokee olleensa ajojahdin kohteena Kaskisissa, Kauhavalla ja Vaasassa
1
Seksivideosta järkyttynyt Juhani Holm luotti Lumioon, mutta pettyi raskaasti: ”En ole koskaan ollut näin vihainen”
Työntekijä kertoo Lumion käytöksestä Kaskisissa: Katselee kesken kokousten pöydän alle ja vilkuilee hametta ja kenkiä
Pohjanmaan poliisipäällikön paikka auki toista kertaa kahden vuoden sisällä – Hakijamäärä romahti
Salainen agentti seikkailee nyt Vaasassa – Ghost on Benjamin Kalliomäen kolmas James Bond -fanielokuva
Rappeutuneen tehtaan tyhjentäminen alkaa kiireesti Närpiössä – Urakka kestää kolme kuukautta
Etelä-Pohjanmaa joutui arviointimenettelyyn – Raskaat palvelut ja hitaat päätökset selittävät eroa Pohjanmaahan
Nä-Rön rehutehtaalle ilmestyi rottia ja kärpäsiä – Siivouslasku voi nousta satoihin tuhansiin
Hyvinvointialue sääti talousarviotaan ja linjasi yt-neuvotteluista
Pohjanmaan elinvoimakeskuksessa yt-neuvottelut – Henkilöstöä saatetaan vähentää
Fimlabissa muutosneuvottelut – Yhtiöllä on Pohjanmaalla 13 toimipistettä
Länsirannikon radasta valmistui ensimmäinen selvitys – Hinta 2–2,5 miljardia ja se kulkisi myös Kristiinan kautta
Mauri Prosi palasi veteraanihiihdon Mm-kilpailuista mitalisaaliin kera – Näin 86-vuotias urheilija on treenannut lapsesta saakka
Pohjanmaan hyvinvointialue: 50 miljoonan säästötavoite liian haastava
Merkittävä johtajan virka on avautumassa Pohjanmaan hyvinvointialueella