Kaskisissa jupakka purkuluvasta – Teknisen lautakunnan päätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen
1.6.
Hämmentävä kanoottikuljetus pysähtyi sairaalanmäelle Kristiinassa – Poliisi kertoo, mistä tapauksessa on kyse
25.5.
Lisää sopimuspalokuntalaisia kaivataan Kaskisissa – "Se antaa mielihyvää, kun hälytykset onnistuvat ja saa auttaa ihmisiä"
2.5.
Pohjanmaan elinvoimakeskuksessa yt-neuvottelut – Henkilöstöä saatetaan vähentää
30.4.
Ovet säppiin: tekniseen virastoon ei enää saapastella noin vain Kristiinassa
28.4.
Karijoelle hankittiin kiireesti uusi lanaaja
28.4.
Ohriluoman entisen kyläkoulun huutokaupan ykkösvaihe päättyi juuri hetki sitten
27.4.
Jäätelökioskin sijainnista eripuraa Kristiinassa – Tierakennusmestarin päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus
7.4.
1
Kriisien varalta kyliin tulee myrskykummeja ja turvatiimejä – Horossa ei ole kyllä ennenkään seisty tumput suorina hädän hetkellä
16.3.
Mielipidekirjoitus
Te siellä ylhäällä, me täällä alhaalla
10.3.
Kristiina julkaisi salassapidettäviä tietoja nettisivuillaan – Kaupunki maksanee 6 000 euroa vahingonkorvausta ja lisäksi lakikulut
4.3.
Hyvinvointialue tarjoaa viiden ja kymmenen vuoden sopimuksia – Tekninen lautakunta saa eteensä ehdotetut tilojen vuokrasopimukset Kristiinassa
2.3.
Tekninen lautakunta vaatii ympäristölupaa
9.2.
Teollisuusalueiden kaavat jälleen käsittelyssä
9.2.
Mielipidekirjoitus
Traficomin päätös on kaukana arjen todellisuudesta
2.2.
Inssiajopaikkakunnat harvenevat rajusti – Autokoulut tyrmistyneitä
23.1.
Pohjanmaan hyvinvointialue: 50 miljoonan säästötavoite liian haastava
20.1.
Kaskinen pidensi kesäkohteiden hakuaikoja
13.1.
Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset koulutuslautakunnan päätöksestä pidättää Maarit Söderlund virastaan
31.12.2025
Pohjanmaan hyvinvointialueen johdon palkat nousivat peräti kolmanneksella – Selvitimme kahdenkymmenen ylimmän johtajan ansiot viiden vuoden ajalta
23.12.2025
1